Konditoria R. Kokko
Konditoria R.Kokko on perheyritys, jonka pääkondiittori Risto Kokko loihtii maistuvat herkut yhdessä muiden kondiittoriatyöntekijöiden kanssa.
Yrityksen historia ulottuu kuitenkin monen vuosikymmenen taakse, Riston lapsuuden vuosiin. Riston äiti Sanni Kokko (os.Laurell) perusti oman konditorian Hämeenlinnaan vuonna 1947 ja Risto on ollut leipomossa jo lapsuudesta lähtien opettelemassa innokkaasti kondiittorin ammatin saloja. Vuodesta 1970 alkaen hän toimi kondiittorina vanhempiensa yrityksessä, aina vuoteen 1992 asti.
Näiden 22 perheyrityksessä työskentelemänsä vuoden jälkeen hän on työskennellyt konditoria Kanelissa ja konditorian esimiehenä Helsingissä Stella konditoriassa.
Helsingissä vietettyjen vuosien jälkeen oli aika palata takaisin kotikaupunkiin ja perustaa oma yritys Konditoria R. Kokko, jonka herkuista Hämeenlinnalaiset ovat saaneet nauttia vuodesta 2005 alkaen, jolloin konditoria aloitti Hämeenlinnan Tiiriön Citymarketin tiloissa.
Erikoisuuksiamme ovat mm. sibeliuskakku, ekonomikakku ja näitä vastaavat leivokset lisäksi perinteiset omenaleivokset ja herkulliset pullat.
Valikoimistamme löytyy myös maankuulu Billnäsin Ruukin Ellen Svinhufvud kakku.
Tuotteet
Konditoriamme valmistaa kaikenlaisia makeita ja suolaisia herkkuja kakuista leivoksiin, pullista piirakoihin.
Erikoisuuksiamme ovat mm. sibeliuskakku, ekonomikakku ja näitä vastaavat leivokset sekä perinteiset omenaleivokset ja herkulliset pullat.
Erikoisuuksiamme ovat mm. sibeliuskakku, ekonomikakku ja näitä vastaavat leivokset sekä perinteiset omenaleivokset ja herkulliset pullat.
Täytekakut
Hääkakut
Perusvalikoima
Erikoiskakut
Leivokset
Tortut & piirakat
Pullat & wienerit
Suolaiset
Kakunkoristeet
Pikkumakeat
Talon erikoisuudet
Ellen Svinhufvudkakku
(vähälaktoosinen, gluteeniton)
Ellen Svinhufvudkakku on leivottu alkuperäisen reseptin mukaan sitä aiemmin valmistaneiden kondiittorimestarien tarkkoja ohjeita noudattaen.
Kakkua saa neljää eri kokoa:
6 henkilölle
12 henkilölle
18 henkilölle
24 henkilölle
Sibeliuskakku
Tämä säveltäjämestarimme mukaan nimetty klassikko on myös maultaan mestarillinen. Hienostunut maku muodostuu konjakilla sivellystä tummasta kakkupohjasta, jonka välissä on raikasta vadelmakermaa sekä täyteläistä suklaakermavaahtoa. Upean herkun viimeistelee suklaamarsipaanikuorrute viehkeillä nuottikoristeilla sekä upealla käsintehdyllä ruusulla.
Täytekkakuissamme on neljä eri kokovaihtoehtoa:
8-10 henkilölle
11-15 henkilölle
18-22 henkilölle
25-30 henkilölle
Ekonominkakku
Saatavilla myös laktoosittomana
Tumman kakkupohjan sisälle kätkeytyy kerrokset paahdettua kermahyytelöä ja kermavaahtoa. Näiden kerrosten välissä raikasta ananasta, pinnalla herkullista maitosuklaakiharaa ja marsipaani ruusu. Päällä olevan suklaakiharan saa myös tummasta suklaasta, jos haluat kakun laktoosittomana.
Täytekakuissamme on neljä eri kokovaihtoehtoa:
8-10 henkilölle
11-15 henkilölle
18-22 henkilölle
25-30 henkilölle
Tilaa tuotteita
Ota yhteyttä
Aukioloajat:
Ma-Pe 8-21
La 8-18
Su 12-18
Hämeenlinnan Citymarketin eli leipomon osoite:
Katsastusmiehentie 6
13130 Hämeenlinna
Puhelinnumerot:
Risto Kokko: 044 013 7953
Konditoria: 010 538 3437
Sähköposti:
risto.kokko@kondiittori.fi